Parasta iholle – monipuolinen savi haastaa modernin ihonhoidon

Parasta iholle – monipuolinen savi haastaa modernin ihonhoidon

Savi on kivennäismaalaji, jonka pääaineksena on ns. saves eli hyvin hienojakoinen mineraalihiukkasmassa. Se on muodostunut luonnollisten mineraalisuolojen rikastamasta kivestä täydellisen metamorfoosin avulla. Saven syntyhistoria johtaa jääkaudelle, jolloin jäätikön sulamisvedet kuljettivat mereen osan jään sisällä olleesta maa-aineksesta. Isot ja karkeat ainekset laskeutuivat meren pohjaan, hieno aines kulkeutui kauemmaksi ja maan noustessa, tuli osaksi maaperää. Savea on käytetty vuosisatojen ajan tukemaan kauneutta ja hyvinvointia. Tänä päivänä metsästämme hoitotuotteita, jotka olisivat parasta iholle, mutta soveltuuko savi tämän päivän hoitovaatimuksiin?

Saven hoito-ominaisuudet riippuvat maaperän mineraalipitoisuuksista ja puhtaudesta, lopputuotteen rikastus- ja valmistusmenetelmistä sekä siitä, lisätäänkö tuotteeseen muita ainesosia vai käytetäänkö savea iholle sellaisenaan. Tämän päivän teknisten tuotteiden viidakossa unohdamme usein, mikä on oikeasti oleellista ihon kannalta, mikä on parasta iholle tai jopa välttämätöntä terveen ihon ylläpitämiseksi. Kosmetiikkatuotteet sisältävät usein paljon täyteaineita, joiden tehtävänä on esimerkiksi säilöä, tuoda tuoksua tai kiinnostavaa koostumusta tuotteeseen. Millään näistä ei ole pienintäkään tekemistä ihonhoidollisten tekijöiden kanssa. Saamme luonnosta paljon hyviä raaka-aineita ihonhoitoon, ja yksi monipuolisimmista ja parhaiten siedetyistä on savi. Kun etsit parasta iholle, valitse savi osaksi ihonhoitorutiiniasi.

Saven hyödyt ja haitat ihonhoidossa

Hyödyt:

– savi puhdistaa, kirkastaa ja sitoo itseensä epäpuhtauksia
– savi tuo iholle hoitavia ja vahvistavia mineraaleja, kuten piitä ja magnesiumia
– savi viilentää, rauhoittaa ihoa, ja sillä hoidetaan myös esimerkiksi niveltulehduksia tai atooppista ihottumaa 
– savella voidaan myös imeyttää ihoon aktiiviaineita tai aktivoida ihon toimintoja
– savi helpottaa ihon kutinaa ja ärsytystä
– savi auttaa irrottamaan karstaisuutta ja hilseilyä mm. hiuspohjasta ja sillä voi myös kuoria ihoa hellävaraisesti

Haitat:

– Eipä tule mitään mieleen. 

Savi on yksi niistä harvoista raaka-aineista, joilla ei ole ihonhoidollisia kontraindikaatioita. Toki avohaavalle en savea laittaisi, mutta silloin ei olekaan enää kyse ihonhoidosta. Jos savi tuo iholle haittaa tai epämukavuutta, vika on yleensä käyttäjässä. Oikeaa savea valitessa tulee huomioida sen ominaisuudet ja miettiä, vastaavatko ne ihon tarpeisiin ja tuovatko ne parasta hoitoa iholle. Ihan niin kuin muidenkin ihonhoitotuotteiden kanssa.

Ajaton savi

Savi kauneuden- ja ihonhoitotuotteena onkin kestänyt aikaa loistavasti. Savea voi pitää jopa eräänlaisena vastaiskuna moderneille ja teknisille ihonhoito- ja pesutuotteille. Hyvänä esimerkkinä ovat voimakkaasti pesevät puhdistustuotteet, jotka pesevät ihon usein narskuvan puhtaaksi, pesten iholta samalla sen oman suojaavan rasvan, sebumin. Iholle syntyy pintajännitys, jolloin ihon pinta tuntuu kuivalta ja kireältä. Tämä estää ihon luonnollisen itsensä voitelun ja luontaisesti erittyvä tali jää tukkeumiksi ihon pinnan alle. Talineritys siis vilkastuu ihon pintakuivuudesta johtuen, ja tukkeutuu samasta syystä. Tämä noidankehä näkyy iholla tyypillisesti kireytenä, ärtyneisyytenä ja pienenä röpelönä kuivan pinnan alla. Savella puhdistettaessa tai hoidettaessa vastaavaa ongelmaa ei tule, jos valitset saven oikein. Verrattuna luomulaatuisiin öljyihin, savi on yksinkertaisuudessaan yhtä monipuolinen raaka-aine.

Siskokullat vannovat saven nimeen

Olemme kollegani Johannan kanssa käyttäneet erilaisia savia menestyksekkäästi jo yli 30 vuoden ajan. Savi on luova työvälineemme ja ihonhoitorutiinimme peruspilareita. Tästä johtuen erilaiset savet ja niillä työskentely ovat luonnollisesti myös Siskokultien ”peruskauraa”.

Valikoimassamme on jopa seitsemän erilaista savilaatua, joita käytämme hoidoissamme aina asiakkaan ihon yksilöllisen tarpeen mukaan. Asiakkaidemme kotihoitoon olemme valikoineet laadukkaat ranskalaiset Argiletz-savet, joissa ei käytetä säilöntäaineita tai savea vahingoittavia pakkausmateriaaleja. Ne ovat pääosin peräisin Ranskasta, jossa ne kuivataan hellävaraisesti auringon luonnollisessa lämmössä. Veteen sekoitetun saven auringon tiivistämät mineraaliperäiset aktiiviaineet vapautuvat levitettäessä iholle. Koska savien perusominaisuuksin kuuluu imeä itseensä epäpuhtauksia, ne tekevät sitä myös maaperässä. Siksi on tärkeää varmistua käytettävän saven laadusta. Valitsimme Argiletzin savet valikoimiimme juuri tästä syystä. Ranskalainen Argiletz on toiminut perheyrityksenä jo 65 vuotta ja sen savenrikastusprosessit on huolellisesti määritelty. Argiletz oli mm. ensimmäinen luomukosmetiikkatuotteiden valmistaja, joka sai ISO 9001 -standardin vuonna 2007.

Rhassoul-savi

Rhassoul-savi (ranskaksi Ghassoul) on mineraalipitoinen perussavi ihon- ja hiuspohjan puhdistukseen ja henkilökohtaiseen hygienian hoitoon. Rhassoul-savi saadaan pääasiassa Marokon Atlasvuorilta, jonka maaperä on erityisen mineraalipitoista. Rhassoul sisältää runsaasti magnesiumia ja piitä, ja on erityisen hyvä hoitosavi silloin, kun iholla on jotain epätasapainotiloja, kuten atooppista ihottumaa, hilseilyä tai ärtymystä. Rhassoul-savella on erityinen ominaisuus sitoa itseensä kolminkertainen määrä vettä massaansa nähden, ja iholle levitettäessä se luovuttaa mineraalien lisäksi myös kosteutta. Rhassoul-savi sopiikin jokanaisen kylppäriin perushoitotuotteeksi.

Ihonhoidossa voit käyttää Argile Ghassoul Clay Paste -valmissavea puhdistusgeelin tapaan tai levittää iholle paksumpi kerros ja antaa vaikuttaa naamion tapaan 10–15 minuuttia.

Hiuspohjaa hoidettaessa käytä Rhassoul-savipastaa shampoon tapaan. Levitä savipasta ensin hiuspohjaan, lisää hieman vettä ja emulgoi veden kanssa. Savi ei varsinaisesti vaahtoa, mutta sitä on helppo työstää ja se irrottaa hiuspohjasta muotoilutuotejäämiä ja hilsettä sekä tuo välittömän helpotuksen kutinaan. Huuhtele pois huolellisesti.

Kypyveteen sekoitettuna Rhassoul-savi hellii ja rentouttaa väsyneitä lihaksia ja puhdistaa ihon hellävaraisesti, tehden ihon pehmeäksi.


Vihreä savi

Vihreä savi sitoo itseensä tehokkaasti epäpuhtauksia ja raskasmetalleja, sekä imee itseensä rasvaa ja sitä käytetäänkin ylivoimaisesti eniten ihonhoidossa detox-vaikutustensa vuoksi. Vihreä savi supistaa huokosia, rauhoittaa tulehduksia ja punoitusta ja on erityisen hyvä rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Vihreästä savesta tehty Masque Argile Verte -valmisnaamio soveltuu hyvin käytettäväksi hikitreenien jälkeen, saunaan ja kylpyveteen. Erityisen hyvä  se on rasvoittuvalle iholle tai tukkeutuvalle sekaiholle naamiona käytettynä 1-2 kertaa viikossa.

Vihreää savea käytetään myös niveltulehdusten ja nivelkipujen hoidossa. Nivelet oireilevat usein myös vaihdevuosien aikaan epämääräisinä kipuina ja turvotuksina.
Nivelten hoitoon voit tehdä vihreästä savesta savihauteen tai naamion. Valikoimassamme on myös erilaisiin niveloireisiin aivan erityinen tuote Green Clay Joint Paste, jota suosittelemme helppokäyttöisyytensä ja tehokkuutensa vuoksi.

Hiusten hoidossa vihreää savea suositellaan rasvoittuvien hiusten ja hiuspohjan hoitoon. Vihreä savi puhdistaa hiukset hyvin myös muotoilutuotejäämistä.


Vaaleanpunainen savi

Vaaleanpunainen savi on lempeä erikoissavi, jonka mineraalit hoitavat erityisen hyvin ohutrakenteista ja kuivaa ihoa. Samettinen syväpuhdistajana se kirkastaa ja rauhoittaa herkemmänkin ihon. Se ei häiritse ihon pH:ta ja jättää ihon silkkisen pehmeäksi, ollen kirjaimellisesti parasta iholle.

Kuivan ihon kauneusnaamio
Levitä Masque Argile Rose -naamiota paksuhko kerros, jotta se ei kuivu iholle, anna vaikuttaa 10-15 minuuttia. Voit myös suihkuttaa ruusuvettä naamion pintaan ja tehostaa sen kosteutusta. Käytä vaaleanpunaista savea iholle kauneusnaamiona kerran viikossa. 

Hiustenhoidossa vaaleanpunainen savi parantaa hennon hiuksen luontaista kiiiltoa ja puhdistaa hiukset ja hiuspohjan hellävaraisesti. Sekoita jauhemainen vaaleanpunainen savi veden kanssa naamioksi, levitä hiuspohjaan ja hiuksiin ja anna vaikuttaa 10-15 minuuttia.

Keltainen savi

Keltainen savi on mineraalikoostumukseltaan hyvin samanlainen kuin vihreä savi, mutta hellävaraisempi ja se soveltuu parhaiten normaalin ja sekaihon hoitoon. Se on ominaisuudeltaan ihoa kirkastava ja tasapainottava.

Helppokäyttöinen Masque Argile Jaune keltainen savinaamio toimii ihoa puhdistavana ja kirkasvana naamiona tai kevyenä kuorintana. Käytä 1-2 kertaa viikossa.

Kuoriva naamio: Tee savimassa keltaisesta savesta, vedestä ja muutamasta
tipasta luomulatuista kasviöljyä (esim. jojoba tai aprikoosinkiviöljy). Levitä
savimassa naamioksi iholle, anna vaikuttaa noin 10 minuuttia, lisää hieman vettä ja irrottele naamio hellävaraisesti emulgoiden muutaman minuutin ajan.
Huuhtele pois huolellisesti.

Kuten huomaat, savi on erittäin monipuolinen kauneustuote, joka on kestänyt aikaa ja soveltuu mainiosti myös modernin naisen tarpeisiin. Savi on runsas, monimuotoinen ja luova materiaali, joka jaksaa yllättää vuosienkin jälkeen. Veteen sekoitettuna savi syntyy uudelleen saaden lukuisia uusia tekstuureja. Savi puhdistaa ihon ja sen ihokosketus vie kauneudenhoidon omalle tasolle. Savi vapauttaa jännityksiä kehosta, kirkastaa ihon. Yhdistäessämme saven ihoa hoitaviin luomulaatuisiin öljyihin ja hermostoa rauhoittavaan hierontaan, voi sanoa saven puhdistavan myös mielen sopukat. Harva tuote on ominaisuuksiltaan näin ylivoimainen, eikö?
Lähteet: wikisanakirja ja Argiletz materiaalit.


Jos et vielä ole kokeillut savea, on aika ottaa se mukaan ihonhoitorutiiniisi.
Varaa hoito- tai ostosaika Siskonpetiin ja opastamme sinut alkuun.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close