Siskokullat korumallisto by Hopia Silver
Vietimme Siskonpeti -hoitolan avajaisia Töölössä 5.10. ja samalla julkaisimme ensimmäisen yritysyhteistyömme – Siskokullat korumalliston by Hopia Silver. Tyylikäs Siskokullat korumallisto sopii kaunistukseksi arkeen ja juhlaan, mutta toimii myös toisella tasolla hyvinvointimme tukena yhdessä eteeristen öljyjen kanssa. Kutsummekin korjuja terapiakoruiksi niiden syvemmän toimintaperiaatteen vuoksi.
Hopia Silver on helsinkiläisen kultaseppäartesaanin Saara Kinnusen koruyritys. Saara valmistaa ajattomia ja kauniita hopeakoruja käsityönä alusta loppuun. Jokainen koru on yksilö, kahta samanlaista korua ei ole edes samaan sarjaan kuuluvissa koruissa.
”Hopia Silver on syntynyt rakkaudesta käsillä tekemiseen ja hopeaan. Kaikki koruni ovat 100%:sti käsintehtyjä, materiaalina 925 sterling hopea ja erilaiset kivet. Saan inspiraationi Suomen luonnosta tai kaupunkimaisemista. Etsin ja pysähtelen jatkuvasti kiinnostavien yksityiskohtien äärelle. Osa niistä siirtyy koruihini, joitakin muhittelen pitkät ajat mielessäni ja luonnoksissani. Ajatus Siskokullat -korumallistosta syntyi, kun kuulin Johannan ja Minnan upeasta Sis50plus-konseptista ikäisillemme naisille. Halusin luoda malliston, joka tukee Siskokultien ajatusta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta ja jossa tuoksu voisi kulkea mukana,” Saara kertoo.
Siskokullat -mallistossa loistavat pääroolissa maadoittavat laavakivet. Laavakiven sanotaan tuovan kantajalleen tyyneyttä ja rauhaa. Huokoisena kivenä se toimii oivallisena parfyymikivenä erityisesti luonnollisille, eteerisistä öljyistä sekoitetuille parfyymeille, jotka sekoitetaan kantajaöljyyn. Kivi sitoo tuoksua ensin itseensä ja luovuttaa sitä sitten lempeästi kantajalleen. Näin tuoksu ei ole koskaan liian voimakas ja tuo parhaimmillaan kantajalleen eteeristen öljyjen hoitavia vaikutuksia rentouttaen tai mielialaa kohottaen.


Olemme Johannan kanssa työskennelleet eteeristen öljyjen parissa reilut parikymmentä vuotta hoitojen ja itsehoidon parissa. Voit siis vain kuvitella kuinka innostuimme tästä Siskokullat -korumalliston syvemmästä ajatuksesta. Olen itse käynyt aromaterapian kaksivuotiset perusopinnot yrittäjyyteni alkuaikoina 25 vuotta sitten ja muutama vuosi sitten innostuin syventämään opintojani alan mestarin Robert Tisserandin ohjauksessa. Viimeistelen parhaillaan Aromadermatology diplomitutkintoa ja ajatus Siskokullat -tuoksuöljyistä osui kuin nenä päähän juuri tähän ajankohtaan. Ensimmäiseksi Siskokullat -tuoksusekoitukseksi valmistui Tyyni tuoksuöljy, jonka inspiraationa toimivat naiseus, siskous, tyyneys ja rohkeus. Öljyssä tunnistaa mm. geraniumin, ruusun, santelipuun ja muskatellisalvian nuotit ja sen heleä tuoksu sopii hyvin 50plus-naiseutta vahvistavaksi arjen kumppaniksi.
Siskokullat -korumallistoomme kuuluu mm. naisellisesti helisevä runsaskivinen laavakivisormus, juhlavat napilliset riippukorvakorut ja kevyet hopeakoukussa olevat laavakivikorvakorut. Hoitolastamme ostettuihin koruihin saat mukaasi uuden Tyyni -tuoksuöljyn kaupan päälle.



Tervetuloa tutustumaan mallistoon Siskonpeti-hoitolaamme.
Voit varata itsellesi ostosajan ajanvarauksestamme, jolloin varmistat sovitusajan itsellesi Johannan ohjauksessa.
Voit tilata Siskokullat -koruja myös Hopia Silver verkkokaupasta.