Aromaterapeutti, kosmetologi ja kasvojoogaopettaja Minna Oey
Olen Minna Oey, 50plus, Siskokullat Voi hyvin -konseptin toinen perustaja.
Koulutukseltani olen SKY-Cidesco kosmetologi, aromaterapeutti ja kasvojoogaopettaja.
Olen toiminut kokonaisvaltaisen ihonhoidon ja hyvinvoinnin parissa noin 25 vuotta. Kokemusta on kertynyt luonnonkosmetiikan sanansaattajana mm. pro-luonnonkosmetiikka yhdistyksen perustajajäsenenä, kauneushoitolayrittäjänä, maahantuojana ja kouluttajana. Vahvuutenani on konseptien kehittäminen sekä asioiden ja ihmisten yhdistäminen. Intohimonani on holistinen hyvinvointi. Siskokullat Voi hyvin on mieluinen elämäntapaprojekti, jossa voin yhdistää osaamistani ja heittäytyä samalla uuteen.

Oman kokemukseni ja kantapään kautta olen vakuuttunut erilaisten holististen hoitomenetelmien ja elämäntapavalintojen vaikutuksesta sekä sisäiseen että ulkoiseen hyvinvointiini.
Itse olen löytänyt Tai chi -harjoitteista työkalun stressinhallintaan ja kasvojoogasta keinon kohentaa kasvonpiirteitä, rentouttaa purentalihaksia ja ylläpitää ryhtiä.
Aromaterapian opit toimivat taas tienviittoina luonnonkosmetiikan raaka-aineviidakossa ja tehokkaiden hoitotuotteiden löytämisessä.
Ihon ja kehon hyvinvointi on aina monen tekijän summa, johon vaikuttavat mm. ravinto, liikunta, ulkoiset hoitotuotteet sekä stressin hallinta. Ja kaiken lisäksi vielä yksilöllisten tempperamenttiemme kautta siivilöityen. Tämä tekee hyvinvoinnin ”opettamisesta” vaikeaa. Siksi me siskot 50plus emme lähtökohtaisesti opeta mitään tiukkoja totuuksia, vaan tuomme esiin erilaisia hyväksi havaitsemiamme vaihtoehtoja, joista sinä voit valita itsellesi ja omaan tilanteeseesi sopivimmat.
Siskokullat Voi Hyvin digipalvelu
Syksyllä 2023 avattavan Siskokullat Voi hyvin digipalvelun kautta haluan jakaa omia oivalluksiani ja tietotaitoani yhdessä Johannan ja muutaman muun siskokullan kanssa.
Tervetuloa voimaan hyvin, sisko!