Kipu ja kokonaisvaltainen kivunhoito
Meistä jokainen on taatusti tuntenut monenlaista kipua, epämääräistä sekä vaikeasti kuvailtavaa ja paikannettavaa; ja toisaalta selkeää, viiltävää ja helposti tiettyyn kehonosaan osuvaa. Joskus kipu tulee kuin itsestään, ilman ennakkovaroituksia ja havereita, ja aika ajoin vanhan kolhun aiheuttama kipu tulee pitkän poissaolon jälkeen takaisin.
Kipu on sen monikasvoisuuden vuoksi yksi haastavimmista asioista hoitaa – kivunhoidossa tulisi pyrkiä ottamaan huomioon kaikki kivun tuntemukselle ja sen lähteen aiheuttamalle tulehdustilalle tyypilliset piirteet. Kipuileva kudoskohta on turvonnut, sillä se kerää nestettä, se punottaa ja kuumottaa ja sen toiminnallisuus on muuttunut.
Vaikka näitä tulehduksen tyyppipiirteitä ei näkyisi kehossa ulospäin, kudostasolla nämä tuntomerkit on havaittavissa, sillä kaikki fyysinen kipu kumpuaa tulehdusreaktiosta. Toisaalta psykosomaattinen kipu – kipu joka juontuu alkuperältään erilaisista tunteista, psyykkisestä stressistä tai emotionaalisesti väsymyksestä – voi vähitellen aiheuttaa fysiologisesti havaittavan tulehdusreaktion.
Kipu on viesti keskushermostosta
Toisaalta se, minkä tunnemme kipuna, ei tule kudostasolta. Kivuntunne ei tule haverista, eikä kipualueen tulehduksesta, vaan se tulee keskushermostosta. Kipualueen kudoksissa olevat hermosolut viestivät kiputuntemuksesta aivoille, jonka seurauksena aivot rekisteröivät kivun ja osaavat tilanteesta riippuen paikantaa kipuilevan kudoksen sijainnin.
Tästä johtuen kiputuntemus ei ole aina samanlainen, ja siihen vaikuttaa olennaisesti koko elimistön terveydentila. Mitä paremmin aivot ja kehon hermotus voivat, sitä paremmin kiputuntemus on hallinnassa. Ja toisaalta, mitä stressaantuneempia ja väsyneempiä olemme, sitä herkempiä hermosolut ovat aistimaan kipua ja kolotusta.
Kivunhoidon tulee tästä syystä olla aina kokonaisvaltaista – sen tulee ottaa huomioon kudostason kipua aiheuttava haveri ja sen synnyttämä tulehdus sekä hermostoperäinen kivun tuntemus ja sen lievittäminen.
Kivun tuntemus ja hormonit
Kun lyömme varpaan ovenkarmiin, tunnemme kaikki kipua. Joillakin kipu helpottuu vajaassa minuutissa, kun taas toisilla kiputuntemus jää jäytämään pidemmäksi aikaa. Tämä johtuu pitkälti hormoneista.
Hormonit saavat aikaan sen, että miehillä kiputuntemus on tyypillisesti naisia lievempi. Esimerkiksi migreenipotilaista yli puolet on naisia. Naiset kärsivät huomattavasti enemmän myös fibromyalgiasta ja monista autoimmuunisairauksista.
Suurin syypää naisten voimakkaampaan kiputuntemukseen on estrogeeni- ja progesteronitasojen heittelyt, ja erityisesti näiden hormonien alhaiset tasot. Meillä naisilla on myös huomattavasti vähemmän kivulta suojaavaa testosteronia kuin miehillä. Näillä kaikilla hormoneilla on aivosoluja suojaavia ominaisuuksia, ja ne vaikuttavat merkittävästi hermovälittäjäaineiden toimintaan. Toisaalta näiden hormonien keskinäisillä suhteilla on merkitystä; korkea estrogeenitaso suhteessa progesteroniin on omiaan lisäämään kivuntuntemusta. Toisin sanoen estrogeenidominanssi lisää tutkitusti kivun tuntemusta, ja sillä on vaikutusta myös tulehdusreaktion voimakkuuteen ja kestoon. Alhaiset testosteronitasot liitetään myös vahvasti lisääntyneeseen kivuntuntemukseen. Ja kuinka ollakaan perimenopaussin alkaessa sekä progesteroni- että testosteronitasot tuppaavat laskemaan ensimmäisinä – tervetuloa kolotukset!
Eikä tässä vielä kaikki. Kivuntuntemukseen vaikuttaa voimakkaasti myös kortisoli. Korkeat kortisolitasot, voimakkaan stressin tai tulehduksen johdosta, vähentävät progesteronintuotantoa ja on omiaan aiheuttamaan kipua. Toisaalta pitkittyneen, kroonistuneen stressin myötä alhaiset kortisolitasot voivat lisätä kivuntuntemusta, ja hidastaa kudostasolla kivun alkuperän paranemista.
Sokerina pohjalla mainittakoon insuliini. Kehomme kenties tärkein hormoni, jonka tehtävä on säännöstellä verensokerin, eli glukoosin, pääsyä soluihin. Kun insuliini toimii moitteettomasti, verensokeri pysyy tasaisena ja solut saavat hyvin energiaa. Insuliini vaikuttaa sukupuolihormonien tavoin myös hermovälittäjäaineiden toimintaan, ja siten kivuntuntemukseen. Siitä syystä insuliiniresistenssi – tila, jossa insuliini ei toimi tehokkaasti – sotkee kehon hermovälittäjäaineiden ja sukupuolihormonien toimintaa sekä on omiaan lisäämään tulehdustilaa, ja täten voimistamaan kivun tuntemusta.
Vaihdevuosien kolotus
Ei siis ole ihme, että vaihdevuosien kynnyksellä, kipuherkkyys kasvaa. Esivaihdevuosien aiheuttama hormonivuoristorata ja stressin sietokyvyn väheneminen vaikuttavat monella tasolla kiputuntemukseen. Esivaihdevuosina nainen on huomattavasti herkempi niin insuliinin ja kortisolin kuin estrogeenin ja progesteronin vuoristoratamaisille heittelyille. Lisäksi jo entuudestaankin alhaiset testosteronitasot laskevat entisestään.
Hormonien vuoristorata ja stressiherkkyys vaikuttavat myös näiden hormonien poistumaan, eli detoksifikaatioon. Keho käy ikään kuin joka tasolla ylikierroksilla. Ailahtelevat hormonitasot rasittavat kehon detoksifikaatiokapasiteettia, joka voi osaltaan aiheuttaa lisääntynyttä hapetusstressiä ja tulehdusta. Tämä taas voi osaltaan aiheuttaa sen, että vanhat kipukohdat nostavat uudelleen päätään, erityisesti silloin, kun stressiä on tavallista enemmän, normaali unirytmi on häiriintynyt tai ruokavalio on syystä tai toisesta vähän retuperällä.
Vaihdevuosissa kipuilua ei aiheuta pelkästään hormoniralli. Kipuherkkyyttä lisää vaihdevuosille tyypilliset kehon lämpötilavaihtelut – kuumat aallot ja vilunväreet. Ne vaikuttavat verenkiertoon ja saattavat siten vaikuttaa ravintoaineiden ja kehon nesteiden kiertoon.
Kivuntuntemuksen hermostoperäisyyden vuoksi vaihdevuosien aikana lisääntyvä kipuilu voi myös johtua kehon monien rauhasten ja solutason välisestä kommunikaatiosta, joka jo esivaihdevuosien kynnyksellä alkaa vähitellen hakemaan uutta normaalia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että munasarjojen toiminnan vähitellen hiipuessa niin hypotalamus, aivolisäke, lisämunuaiset kuin myös kilpirauhaset joutuvat hakemaan uutta tasapainoa, sillä hormonien tuotanto tarvitsee kaikkia näitä rauhasia ja aivonosia. Toisaalta nämä kehon osat näyttelevät myös tärkeää osaa kivuntuntemuksessa ja sen lievityksessä – hypotalamus näytellen pääroolia, sillä se toimii linkkinä kehon hormonaalisten ja hermostollisten toimintojen välillä ja säätelee näiden välistä tasapainoa.
Kivunhoitoon ei ole yhtä reseptiä
Kivunhoito ei ole kiinni taianomaisesta lääkehoidosta tai kaiken parantavasta manipulaatiohoidosta. Sen monikasvoisuuden vuoksi hoito on aina monitasoista, ja se mikä toimii toisella, ei välttämättä auta toista. Kuten olettaa saattaa, kivun hoidossa tärkeintä olisi aina paikantaa se, mistä kipu johtuu. Vaikka länsimainen lääketiede on taitava turruttamaan kipua ja hoitamaan kivun aiheuttamia oireita, funktionaalinen ja kokonaisvaltainen kivunhoito menee tästä pidemmälle, ja oireiden lievityksen ohella pyrkii aina löytämään kivun juuret. Vasta tällöin saadaan tulehduksen aiheuttaja kiinni, ja kivusta on mahdollista päästä kokonaan eroon.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö oireita ja kivuntuntemusta saisi tai kannattaisi lievittää. Päinvastoin. Erityisesti silloin, kun kipu on voimakasta ja vammauttavaa, sen lievitys kannattaa. Kovassa kivussa mieli ja keho ovat hätätilassa ja sympaattinen, ”taistele tai pakene” -hermosto on aktiivisimmillaan, eikä silloin ravinnon ja elämäntapojen muutoin positiivisista vaikutuksista ole mainittavaa hyötyä. Lisäksi, hätätilan aiheuttaman kortisolitulvan johdosta, kivuntuntemus on voimakkaimmillaan.
Särkylääkkeitä kohtuudella
Särkylääkkeillä ja tulehduskipulääkkeillä on siten paikkansa. Vakka ne eivät auta poistamaan kivun syytä, kovan ja äkillisen kivuntuntemuksen lievitykseen ne ovat omiaan. Sen sijaan niiden pitkäaikaista käyttöä kannattaa välttää.
Särkylääkkeet ”turruttavat” tulehdusreaktiota. Ne blokkaavat tulehdusreaktioon vaikuttavia reseptoreita ja vaikuttavat tulehdusvälittäjäaineiden metaboliaan. Tällä on käytännön kannalta toisaalta tulehdusreaktioon vaikuttavien välittäjäaineiden eritystä säätelevä ja siten mahdollisesti immuniteettia pitkässä juoksussa heikentävä vaikutus.
Useat särky- ja tulehduskipulääkkeet heikentävät sekä tulehdusta lisäävien että sitä ehkäisevien välittäjäaineiden metaboliaa. Ne estävät tiettyjen tulehdusta – ja kipua – lieventävien prostaglandiinien vaikutusta ja siten omalta osaltaan saattavat haitata luontaista tulehdusreaktion kulkua. Tästä syystä särkylääkkeitä käytettäessä muun muassa tulehdusreaktiota säätelevien omega-3-rasvahappojen tarve kasvaa.
Toisaalta särkylääkkeiden pitkäaikainen käyttö vähentää mahahappoja. Tämä vaikuttaa ruuansulatusta heikentävästi, ja on omiaan aiheuttamaan suoliston bakteerikannan epätasapainoa. Särkylääkkeet myös heikentävät suoliston limakalvon kuntoa. Tämä saattaa vähitellen johtaa sekä dysbioosiin että vuotavaan suoleen, joka on taas omiaan lisäämään kehon tulehdustilaa – ja lisäämään kivuntuntemuksia.
Lisäksi särkylääkkeet rasittavat aina maksaa ja kehon detoksifikaatiokapasiteettia sekä saattavat aiheuttaa riippuvuutta. Silloin, kun pitkäaikainen särkylääkkeiden käyttö on syystä tai toisesta välttämätöntä, on syytä kiinnittää erityishuomiota sekä ruuansulatukseen ja suoliston kuntoon että kehon detoksifikaatiokykyyn – niin ruokavalion kuin elämäntapojenkin osalta.
Liikunta, lepo ja läsnäolo
Kaikenlaiseen epämääräiseen kipuun auttaa kolmen L:n ohjelma – liikuntaa, lepoa ja läsnäoloa. Liike on lääke, on kulunut sanonta, joka pitää yhäkin paikkaansa. Siinä missä tolkuton rasitus ja verenmaku suussa liikkuminen on passé, kohtuullinen liikunta on kaikissa kiputiloissa, kivun sallimissa rajoissa, suositeltavaa.
Liike edesauttaa niin veren kuin lymfan kiertämistä, joka auttaa sekä hermo- että tulehdusvälittäjäaineiden kommunikaatiota ja aineenvaihduntaa sekä edistää solujen ravintoaineiden saantia ja myrkkyjenpoistoa. Liikunta on myös omiaan parantamaan hengityksen laatua ja aktivoimaan ns. parasympaattista hermostoa, jonka aktivaatio on välttämätön laukaisemaan kehon korjausprosessit. Se, millainen liikunta olisi parasta, on sinusta kiinni. Tärkeintä on se, että liikunta tuntuu mieleiseltä. Kohtuullinen, aerobinen liikunta, erityisesti puhtaassa ulkoilmassa, auttaa myös vahvistamaan kehon omaa antioksidanttikapasiteettia.
Liikunnan vastapainona tarvitaan lepoa. Ilman lepoa kehon parasympaattinen hermosto ei aktivoidu. Levoon aisaparina on läsnäolo; ja se koskee itse asiassa sekä liikuntaa että lepoa. Mitä enemmän olemme läsnä kehollemme, ja sen tuntemuksille, sitä aidommin keho meille viestii. Kipuilu kehossa on aina viesti jostakin, ja mitä herkemmin näitä viestejä kuuntelemme, sitä paremmat aseet meillä on kivun lievitykseen. Läsnäolo on erittäin tärkeää myös liikunnan ja levon tasapainon saavuttamisessa. Vain kuuntelemalla omaa kehoa, ja sen kolotuksia, voimme tietää, mikä määrä liikuntaa ja lepoa on kulloinkin riittävää.
Tulehdusta hillitsevä ruokavalio
Vaikka ruokavalio yksin ei voi poistaa kipua, sen avulla voi merkittävästi lievittää kivun taustalla jäytävää tulehdustilaa, ja siten myös lievittää kivun tuntemusta.
Tärkein yksittäinen teko ruokavalion osalta on kehon riittävä kosteuttaminen ja mineraalien tasapaino. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää päivittäistä vedenjuontia sekä mineraalipitoisten ruoka-aineiden syöntiä. Kohtuudella merisuolaa ja levätuotteita sekä siemeniä, pähkinöitä, palkokasveja, tummaa suklaata ja myös maito-ja eläinkunnan tuotteita tuo keholle monipuolisesti tärkeitä mineraaleja, jotka toimivat kehon rakennuspalikoina ja viestinviejinä ovat elintärkeitä tulehdusreaktion sammuttamisessa.
Toisella sijalla on yllätyksettömästi sokerin ja liiallisen hiilihydraattikuorman välttäminen. Nämä tunnetusti lisäävät tulehdusherkkyyttä ja ovat omiaan lisäämään kivun tuntemusta. Ne myös kuivattavat kehoa, ja kuluttavat sen mineraalivarastoja.
Kolmas tukipilari, ja sekin aika yllätyksetön, on runsaasti kasvispitoinen ruokavalio. Tänä päivänä uskotaan, että noin 70-80% ruokavaliosta tulisi koostua erilaisista vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Luku on häkellyttävän suuri, mutta sitä tukee tiedemaailman uusi ymmärrys siitä, ettei ruoka ole vain kaloreita ja energiaa, vaan informaatiota. Kasvikunnan tuotteissa positiivisesti vaikuttavaa informaatiota on reilusti eniten.
Kasvisvoittoisen ruokavalion tärkein höyste on hyvälaatuiset rasvat. Omega-3-rasvahapot ovat kenties tehokkaimpia tulehdusreaktion säätelijöitä, mutta myös muita rasvahappoja tarvitaan hormonien ja hermovälittäjäaineiden rakennukseen – yhdessä proteiinien kanssa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei rasvaa kannata pelätä, vaan käyttää sitä kohtuudella ja hyvällä omalla tunnolla. Vähintään muutama ruokalusikallinen luonnollista rasvanlähdettä, kuten voita, kookosöljyjä, oliiviöljyä, jokaisella aterialla tekee vain hyvää. Jätetään sen sijaan teolliset margariinit ja kasvisrasvasekoitteet kaupan hyllylle, sillä niiden hapettumisriski on korkea ja ne saattavat sisältää suuriakin pitoisuuksia tulehdustilaa ruokkivia rasvahappoja.
Kolotusten aikaan myös riittävä päivittäinen proteiininsaanti on tärkeää. Kourallinen hyvälaatuista kalaa, kanaa, lihaa, kananmunia, palkokasveja tai tofua joka aterialla auttaa kehoa tuottamaan yhdessä rasvojen kanssa tarvittavia tulehdus- ja hermovälittäjäaineita sekä hormoneita, jotka auttavat ylläpitämään kehon tasapainotilaa ja helpottamaan sekä ennaltaehkäisemään kaikenlaisia kiputiloja.
Mikroravinteiden osalta kipua auttaa lieventämään erilaiset antioksidanttiyhdisteet ja yrttivalmisteet, kuten nokkonen, kurkumiini, resveratroli, voikukka, inkivääri, rosmariini, sekä rikkiä, sinkkia, seleeniä ja magnesiumia sisältävät ruoka-aineet. Vitamiineista kolotuksia rauhoittaa erityisesti C- ja D-vitamiini.
Kipua helpottavat elintavat
Ravinnon, liikunnan ja levon ohella kipua auttaa lievittämään monenlaiset manipulaatiohoidot. Aromaterapia, osteopatia ja ammattimainen kiropraktiikka auttavat tasapainottamaan kehoa ja korjaamaan sen mahdollisia virheasentoja.
Kotioloissa parhaimpia kivunlievityksiä on kuuma-kylmä-altistus. Toisin sanoen saunan ja kylmän suihkun (tai avannon) vaihtelu. Reumaattisissa kiputiloissa kuuma ja kostea sauna voi pahentaa oireita, ja silloin suositellaan kuuman ja kylmän suihkun vaihtelua. Infrapunalamppuhoito ja infrapunasauna ovat myös tehokkaita kivun lievittäjiä.
Sanomattakin on lienee selvää, että kaikenlaiset keinot stressin minimoimiseen ovat tervetulleita myös kolotusten osalta. Tämä liittyy vahvasti aiemmin mainittuun läsnäoloon. Mindfullness, meditaatio ja muut läsnäoloharrastuksen lisäävät kehotuntemusta ja auttavat omalta osin navigoimaan kivun tuntemusten kanssa. Niistä on iso apu myös silloin, kun lähdetään selvittämään epämääräisen kivun alkuperää – yksin tai yhdessä terapeutin kanssa.
Siskonpetin hoitorepertuaarista saatat löytää avun kolotusten ja hormonaalisten epätasapainotilojen hoitoon kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti hoitavista aromahieronnasta tai shiatsu-hieronnasta. Pitkäaikaisiin kolotuksiin suosittelemme ilman muuta sarjahoitoja, lyhytaikasen hoitovasteen voit usein kuitenkin saada jo yksittäisestä hoitokerrasta. Vaihdevuosikolotuksissa suosittelen tarkistamaan myös ravintopuolen asiat. Tässäkin jo yhdellä käyntikerralla pääset hyvään alkuun.